Kyllä se vain niin on, että aamu- ja päiväpainoilla on sellainen parin kilon ero. Kumma, kuinka tämä ero tulee pelkästä veden juomisesta.
Kun on nyt se seitsemän kiloa lähtenyt onnellisesti, niin kyllä sitä alkaa peilistäkin huomata pientä eroa. Olo tuntuu kevyeltä, solakalta ja ehkä hitusen seksikkäältäkin. Tai sitten, kun peilissä näkyy iloinen hymy, tulee huijattua itseään. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa millään muulla ei ole väliä, kuin sillä, että minusta ei ole vuosiin tuntunut näin hyvältä! Viimeksi taisin nähdä puntarissa numeron 93, kun olin lukiossa. Ja siitäkin on aikaa jo aika monta vuotta.
Laihduttaessa pääsee elämään takaperin kaikki teinivuosien puntarikatastrofit. Kyllä itse ainakin muistan elävästi sen, kun 90 meni rikki ja sitä ymmärsi olevansa oikeasti lihava. 80 taas meni rikki jo muistaakseni yläasteen paikkeilla. Nyt saan onnellisesti elää nämä katastrofit käänteisesti, kun saavutan jossain vaiheessa 90 kilon painon ja menee vain alaspäin. :) En malta odottaa sitä 80 rajaa (jos ikinä sinne asti tätä touhua jaksan), sillä sen rajapyykin jälkeen alkaa jo maaliviiva häämöttää.
En ole vieläkään päättänyt, että jos ikinä pääsen niin laihaksi kuin 70kin kiloa, että pitäisikö siitä jatkaa vielä 5kg ja olla vielä vähän normaalipainoisempi... 70kg on nyt ainakin päätavoitteenani. Ja välietappitavoitteenani on alle 90 ennen syyskuun puoltaväliä. Onnistuu. Nou problem.