Kohta kaksi viikkoa mennyt tätä Cambridgehullutusta. Ja minusta alkaa tuntua siltä, että ehkä tähän touhuun voisi sittenkin tottua. Elinehto kuitenkin on ollut jokailtainen Nutrilett-patukka, jota odotan aina kuin kuuta nousevaa. Siitä olen varma, etten jaksaisi tätä touhua pelkillä pusseilla ja nostan hattua sellaisille ihmisille, jotka siihen pystyvät.
Pikkuhiljaa loputkin alkuhuumanrippeet alkavat karista ja säntillisyys ja täsmällisyys alkaa käydä entistä työläämmäksi. Vesilaseja en merkkaa enää ylös ollenkaan ja aamupainon käyn kyllä aina katsomassa, mutta sitten se aina unohtuu kirjata päiväkirjaan. Ruokailuajat ovat alkaneet heittää aivan häränpyllyä osittain siitäkin syystä, että olen löytänyt syyslukemiseksi jännittävän kirjan, josta en meinaa saada silmiäni irti.
Lukuharrastus on kyllä nyt puhjennut täydellisesti uuteen kukkaan, kun on järjetön määrä ylimääräistä aikaa ja telkkaristakaan ei oikein tule mitään. Hyvä juttu, että "varasin aikaa" laihduttamiselle. :) Voi että, kun tällaista kokopäivälaihduttamista saisi kestää vielä toisetkin täydet kaksi viikkoa, mutta ei. Sittenpä sitä vasta jännä aika koittaakin, kun koulu alkaa. Tulen kirjoittelemaan blogiini varmasti kolme kertaa päivässä, kun koulun alku on jälleen laihdutukselle uusi ja horjuttava asia. Dramatisoinkohan nyt liikaa? Kyseessä on kuitenkin vain kilot ja niiden kariseminen!
Huolettomuus voisi olla hyvä vaihtoehto tälle stressaamiselle :)