Nyt ajatusmaailma on ruvennut menemään juurikin niille pelkäämilleni raiteille. Ei jaksa enää, halua kyllä riittäisi, mutta tahdonvoimaa ei. Eilenkin viimeisen pirtelön "korvasin" pienellä sipsipussilla ja irtokarkeilla. Ärsyttää. Harmittaa. Ei oikein tiedä, mitä päässä liikkuu ja miten pitäisi toimia. Tsemppariin ei auta ottaa yhteyttä. Tuntuu siltä, että tiedän jo, mitä sieltä sanotaan: "No voi. Kaikille käy joskus näin, mutta kyllä sinä siihen pystyt! Keität vain kananmunan ja nautit sen sitten oikein kunnolla ja ajattele, kuinka paljon olet jo nyt laihduttanut ja lässynlässyn!"
Oma asenne alkaa jo pikkuhiljaa suututtaa, olisi kova halu syyttää tästä jotakuta muuta, kuin itseään mutta järki sanoo, että muita syyllisiä ei ole, kuin minä itse. Ääh. Vettä ja pirtelöä nassuun. Kysymys kuuluu, millä ihmeellä olen syömättä herkkuja? Kaikkeen motivaatioyritykseen viittaan kintaalla, koska olen niin itsepäinen. Apua...