Jotenkin nuo Cambridgepirtelöt olivat niin pahan makuisia ja niin ellottavia, että pienessä mielessäni aloin kuukauden päästä pallottelemaan erinäisillä ajatuksilla:

"Pystyn tähän kyllä ilmankin näitä mömmöjä."
"Mielummin syön salaattia viisi kertaa päivässä kuin näitä pirtelöitä."
"Eihän minuun edes mahdu niin paljon ruokaa kuin ennen!"

Huomasin silti, että Cambrisgen jälkeen jatkuvalla painotarkkailulla painon sai juuri ja juuri pidettyä siinä, mihin oli Cambrisgen avulla päässyt. Paino ei meinannut tippua grammaakaan. Ja tokihan minä sitten söin jotain vähän muutakin kuin sitä pelkkää salaattia.
Noh. Sitten tuli joulu ja jouluruuat ja sukulaiset, joita ei näe kuin kerran vuodessa. Ja jokaisen sukulaisen kanssa piti lähteä ulos syömään, kun kerrankin nähdään. Ja jokainen lahjaksi saatu karkkirasia piti koluta. Päätin, että aloitan Cambridgen ennen tammikuun loppua.

Ja tänään se alkoi. Ensimmäinen pirtelö moneen kuukauteen oli kammottavaa. Piti oikein kerätä rohkeutta, että sen sai vetaistua leipäläpeensä. Pahaa!! Asiaa ei auta yhtään se, että olen nyt sairaana.
Onneksi hommaan tuo vaihtelua uusi valmentaja. Saapi nähdä, pidänkö hänestä. Tuntuu silti varsin mukavalta ihmiseltä. :)
Noh, saapi nähdä kuinka päivän toisen pirtelön kanssa käy ja kuinka illalla on huono olo... Töihinkin tänään vielä pitäisi. Sinne karkkien sekaan... Jee...