Joka aamu sitä vain jaksaa herätä innoissaan. "Onkohan paino pudonnut paljon? Ponnistelin eilen kyllä aika paljon... Onkohan pudonnut peräti puoli kiloa? Eihän paino vain ole noussut, vaikka joinkin sitä FunLight mehua, jossa oli kaksi kaloria? Herranen aika, pitääkö tässä ihan sitäkin ruveta välttämään..." Ja sitten pääsee puntarille ja sellainen keskiverto parisataa grammaa tippunut. Ei paha ollenkaan, mutta ainahan sitä tietenkin tahtoisi nopeammin maaliinsa.
Minulla tämä paino on pikkuhiljaa hiipien noussut tällaisiin lukemiin. Niin hitaasti, etten oikein itsekään ole huomannut suurenemistani. Oikeastaan se on ollut lapsesta asti niin, että vaatteet vain jäävät pikkuhiljaa pieniksi. Kyllä sen joskus teini-iässä alkoi huomaamaan, että ne jäivät pieniksi vähän muistakin syistä kuin kasvupyrähdyksistä, mutta toisaalta... Teininä sitä oli muutakin mietittävää kuin pieniksi jääneet vaatteet. Varsinkin, kun Seppälän XL-kokoiset vaatteet vielä sopivat päälle näyttämättä pieniltä. Ja sitten ne rupesivatkin näyttämään typeriltä. Ja sitten sitä rupesikin huomaamaan, kuinka huonoon kuntoon sitä oli itsensä päästänyt.
Tähän mennessä on tullut kokeiltua painonvartijoita, atkinssia, karppausta, ihan normaalia kuntoilun nostamista ja tervettä syömistä, nestepaastoa ja ihan normaalia "en syö" -kenkkuilua nuorempana. Onneksi tämä viimeisin ei kuitenkaan onnistunut koskaan kestämään kuin puoli päivää. Tämä kaikki oli teininä ja nuorena kovin vaikeaa, kun asui kotona ylipainoisten ihmisten keskellä. Perhe sai mättää suuhunsa juuri, mitä tykkäsi ja itse piti siinä mukamas hillitä itsensä. Varsinkin, kun kannustus tuppasi jäämään vähän vähäiseen.
Nyt en malta odottaa, että näen taas perhettäni ja saan näyttää heille tähän astisen saavutukseni. Ehkäpä pääsen 90kilon tuntumaan ennen, kun menen käymään kotona :) Olettaen, että jaksan syödä näitä Cambridge mössöjä... Ei muuta kuin aamupirtelöä kehiin ja taas vain sitä vettä vettä vettä.

Ps. Söin eilen kevätkääryleen. Kamalia nämä isot tapahtumat, kuten mökkikauden päättäjäiset.