Sössötin tsempparille kaiken. Ihan kaiken. Ajatukseni siitä, kuinka käytän Cambridgea oman itseni takia työkaluna omalle itselleni ja sen takia en noudata pilkun tarkasti kaikkea. Ajatuksia siitä, kuinka enää ei ole niin väliä, kuinka nopeasti lähtee, kunhan lähtee. Tässä elämäntilanteessa laihduttaminen ei mahdu prioriteettilistan kärkeen. Kerroin lukuisista lipsahduksistani ja omista säveltämisistäni.
Tämän palopuheeni tarkoituksena oli toki koko ajan se, että lopulta sanon: "Olen siis päättänyt lopettaa Cambridgen." 
... Jotenkin en vain pystynyt sanomaan siitä mitään! :D Tuntui niin hyvältä kertoa kaikki asiat, niinkuin ne olivat ja tunnustaa kaikki. Sovittiin, että olen nyt jollain millä lie 3A tasolla ja jos siltä tuntuu, niin järjen rajoissa saa joskus irroitella. Sen minä olen oppinut: irroittelemaan järjen rajoissa. Enää ei tarvitse levyllistä suklaata tai viittä donitsia :)
Ainut, mikä jäi harmittamaan oli se, että en edelleenkään aio syödä sitä kolmea pussia päivässä. Ensinnäkin A) raha loppuu kesken. Ja toiseksi B) Pahaaa! Kehoni huutaa kyllästymistä! 1-2 nyt saa alas pyhällä hengelläkin. Miksei kolmattakin, mutta pärjään paremmin kuin hyvin vähemmälläkin.